En kauaa empinyt, kun minua pyydettiin mukaan haastekampanjaan tutustumaan omaishoitajan arkeen. Aihe ei nyt aivan vieras ollut entuudestaankaan, mutta arvelin, ettei lisäoppi tässä asiassa ole ollenkaan pahitteeksi. Eikä ollutkaan.
Niinpä sain kutsun vierailulle tutustumaan erään omaishoitajan arkeen kotikunnassani Tuusulassa. Kannattikin käydä.
Kyseisessä perheessä kohtalaisen iäkäs nainen oli vaikeasti sairaana olevan miehensä omaishoitaja. Hoidon ja läsnäolon tarve oli suuri, ja aika raskaskin.
Mies oli aika heikossa kunnossa sairautensa takia. Hän ei ollut puhekykyinen, eikä juuri muutenkaan kykenevä kommunikoimaan. Ei ollut varmaa tietoa siitä, ymmärtääkö hän, mitä hänelle puhutaan. Ehkä on paras ajatella niin, että kyllä ymmärtää. Näin toimien hänelle voi taata edes ripauksen verran parempaa elämää, ajattelisin.
Mies oli myös käytännössä liikuntakyvytön. Liikkumisen avuksi kotiin oli saatu laitteita, joilla miehen liikuttelu oli mahdollista, joskin hankalaa. Vierailuni aikana avustin miehen liikuttelussa sängystä vessaan, sieltä keittiöön syömään ja takaisin sänkyyn. Ei minusta varmaan paljon apua ollut, mutta ihmetellä täytyy, miten nainen selviää tästä yksin. Voin sanoa, että moni olisi jo aikoja sitten luovuttanut ja vienyt miehensä laitoshoitoon.
Mutta niin vain päivästä toiseen tämä sisukas nainen laittoi itsensä peliin. Ehkä siinä oli rakkautta, ehkä vastuuntuntoa, en tiedä. Naisen muu elämä jää kyllä omaishoidon ohella hyvin vähäiseksi. Käytännössä hoidettava mies sitoo 24 tuntia vuorokaudessa.
Taloudellinen korvaus tästä on pieni. Yhteiskunnalle koituvat säästöt puolestaan ovat todella merkittävät. Jos omaishoidettavat olisivat laitoshoidossa, kustannukset yhteiskunnalle olisivat todella suuria.
Ymmärrän, että omaishoitajia ja hoidettavia on hyvin monenlaisia. Jollekin olisi tärkeää saada vähän parempi korvaus tehdystä työstä, jollekin joku muu apu olisi tärkeämpi. Vierailuni kohteessa toive oli siitä, että omaishoitaja saisi pitää edes jonkun verran vapaata. Kunnan tukipalvelut tuntuivat kyllä tässä suhteessa riittämättömiltä. Omaishoitajan jaksamisen kannalta mahdollisuus vapaapäiviin ja hengähtämiseen on kyllä välttämätöntä. Vaikka rakkautta hoidettavaan olisi kuinka paljon, on ihmisen jaksamisella rajansa. On kaikkien etu, että omaishoitajat jaksavat tehdä tärkeää työtään.
Vaikka ajat ovat kovat, mielestäni on tärkeää, että omaishoitajien asemaan saataisiin seuraavassa eduskunnassa edes pieniä parannuksia aikaiseksi. Nykyinen ei paljoon pystynyt. Omaishoitajat sen taatusti ovat ansainneet.
Antti Kaikkonen