Viides- ja kahdeksasluokkalaisten vuosittainen Move!-mittaus ja varusmiesten kuntotestien tulokset tarjoavat hyvän näkymän siihen, mikä on suomalaisten koululaisten ja nuorten miesten fyysisen kunnon ja liikunnan taso. Kyse on kansanterveyden kannalta tärkeistä mittareista.

Hyvät kuulijat, aluksi jokunen sana varusmiehistä.

Suomen maanpuolustus perustuu yleiseen asevelvollisuuteen ja koko maan puolustamiseen. Varusmiespalveluksen suorittaa tällä hetkellä keskimäärin 70 prosenttia miespuolisesta ikäluokasta ja naisten vapaaehtoisen asepalveluksen suorittaa noin 400 naista vuodessa. Palveluksen keskeyttää miehistä noin 15 ja naisista 25 prosenttia. Palveluksen keskeyttämisen syinä ovat pääsääntöisesti henkiset vaikeudet ja sopeutumishäiriöt. Tämän lisäksi tuki- ja liikuntaelinvammojen määrä keskeytysten syynä on lisääntynyt merkittävästi viimeisen vuosikymmenen aikana.

Varusmiesten, reserviläisten ja puolustusvoimien koko henkilöstön fyysisellä toimintakyvyllä on yleiseen asevelvollisuuteen perustuvassa maanpuolustusjärjestelmässä erityisen suuri merkitys. Sotilaan toimintakyky edellyttää yksittäiseltä taistelijalta keskimääräistä parempaa fyysistä kuntoa sekä säännöllistä liikunta-aktiivisuutta ja liikuntaharrastusta, jotta hän kykenee toimimaan tehokkaasti omassa tehtävässään.

Varusmieskoulutuksen kehittämisen haasteena onkin jo vuosien ajan ollut palvelukseen astuvien nuorten fyysisen kunnon lasku. Yksi tuttu varusmiesten kunnon mittari on 12 minuutin juoksumatka, eli Cooperin testi. Tällä mittarilla keskiarvoa kuvaava käyrä on sukeltanut koko mittaushistorian ajan. Varusmiehen keskimääräinen Cooper-tulos on tällä hetkellä 2376 metriä, kun 1980-luvun taitteen huippuvuosina varusmies juoksi keskimäärin 2760 metrin tuloksen.

Aivan viime vuosina fyysisen kunnon lasku on ollut tasaantumaan päin. Huolestuttavaa on kuitenkin, että joka kolmas nuori on sekä kestävyys- että lihaskunnoltaan heikossa kunnossa aloittaessaan palveluksensa. Tämän lisäksi nuorten keskipaino on noussut viimeisten vuosikymmenien aikana merkittävästi. Huono kestävyys- ja lihaskunto, ylipaino, tupakointi ja aiempi vamma ovat kaikki ennenaikaisen palveluksen keskeytysten riskitekijöitä.

Asepalveluksen vaikutukset puolestaan ovat useimmille fyysisen kunnon saralla myönteisiä. Puolustusvoimien tutkimusten mukaan varusmiehen kunto paranee palveluksen aikana keskimäärin 5 % kestävyyskunnon osalta ja lihaskunto testistä riippuen jopa 30 %. Erityisesti kuntoaan kohottavat ne varusmiehet, joiden kunto on lähtötilanteessa heikoin.

On tietenkin selvää, että kunnon petraamisen aloittaminen ei saisi venyä ensimmäiseen päivään kasarmilla. Tämän vuoksi Puolustusvoimat onkin panostanut ennakoivaan viestintään ja kannustaa palvelukseen astuvia liikkumiseen ja oman kunnon kasvattamiseen jo hyvissä ajoin ennen intin alkamista.

Yksi asevelvollisuuden kehittämisen tavoitteista on niin sanotun kokonaispoistuman pienentäminen, eli palveluksensa keskeyttävien varusmiesten määrän vähentäminen. Osana tätä tavoitetta Puolustusvoimat valmistelee parhaillaan palvelusluokkauudistusta, jossa nykyisiin kuntoluokituksiin lisättäisiin uusi B2-kuntoisuusluokka. Ideana olisi, että varusmiespalveluksen voisi suorittaa, vaikka kunto ei olisikaan aivan priimaa.

Puolustusvoimissa koulutetaan kuitenkin varusmiehiä jo nykyisin satoihin erilaisiin tehtäviin, ja tuohon joukkoon kuuluu niitäkin, joista on mahdollista suoriutua hyvin myös fyysisillä rajoitteilla. Esimerkkinä voisi mainita esimerkiksi erilaiset tietotekniset tehtävät vaikkapa kyberturvallisuuden saralla.

Tämä ei tarkoita sitä, että taistelijoiden kuntovaatimuksista oltaisiin ikään kuin olosuhteiden pakosta joustamassa. Taistelukentän vaatimukset eivät ole vuosikymmenten aikana keventyneet, pikemminkin päinvastoin. Meidän on tehtävä töitä sen eteen, että Puolustusvoimien palvelukseen löytyy jatkossakin riittävästi hyväkuntoisia asevelvollisia, jotka jaksavat osana tehtäviään suorittaa väsymättä yhtäjaksoista tehtävää sekä nostaa, kantaa ja raahata raskaita lisäkuormia sekä liikkua nopeasti taistelukentällä.

Palveluskelpoisuusluokkien tarkastelu on vielä kesken eikä ole päätetty, milloin tarkennukset tulevat voimaan. Varmaa on, että tarkennus ei ole voimassa vielä ensi vuoden alusta. Tällä hetkellä kartoitetaan niitä tehtäviä, jotka on mahdollista suorittaa B2 -palveluskelpoisuusluokalla. Lisäksi tarvitaan muutoksia kutsuntajärjestelmään ja tietojärjestelmiin ja nämä ottavat oman aikansa.

Päämääränä on se, että mahdollisimman moni maanpuolustushenkinen suomalainen voisi suorittaa varusmiespalveluksen. Tämän lähtökohdan pohjalta työskenteli myös asevelvollisuuden kehittämisen parlamentaarinen komitea, joka luovutti mietintönsä marraskuun lopussa. Mietinnössään komitea päätti muun muassa esittää koko ikäluokalle yhteisiä kutsuntoja.

Miesten ja naisten yhteiset kutsunnat toisivat nykyiseen asevelvollisuusjärjestelmään tuntuvia muutoksia. Itse suhtaudun myönteisesti ajatukseen siitä, että velvollisuus osallistua kutsuntoihin koskisi kumpaakin sukupuolta. Kutsuntojen yhteydessä voisi myös olla mahdollisuus saada koko ikäluokka vielä kerran ”kiinni” ja katsoa, miten nuorella menee. Yhteiset kutsunnat tarkoittaisivatkin sitä, että meillä olisi mahdollista saada myös nuorten naisten tilanteesta nykyistä parempi tilannekuva. Kyseessä olisi vahvasti poikkihallinnollinen uudistus, minkä vuoksi perusteellinen selvitys- ja valmistelutyö on paikallaan. Tämä työ ollaan laittamassa liikkeelle vielä aivan lähiviikkoina.

Yksi asevelvollisuuden kehittämiskohteista on reserviaika. Suurin osa asevelvollisuudestahan vietetään reservissä. Myös Puolustusvoimien poikkeusolojen joukkojen suorituskyky muodostuu pääosin juuri reserviläisten osaamisesta ja toimintakyvystä.

Vaikka Puolustusvoimilla on rajalliset mahdollisuudet vaikuttaa reserviläisten toimintakykyyn ja terveyteen varusmiespalveluksen jälkeen, kertausharjoitukset, vapaaehtoinen maanpuolustuskoulutus sekä tiedotus- ja valistustoiminta ovat mahdollisia keinoja. Kaikki keinot, jotka lisäävät reserviläisten liikunta-aktiivisuutta ja fyysistä kuntoa ovat paikallaan. Moni meistä intin käyneistä saattaa muistaa kotiuttamisen yhteydessä annetun elämänohjeen: ”Parasta maanpuolustustoimintaa, jota voitte reservissä harjoittaa, on käydä kuntosalilla.”

Reserviläistutkimuksen perusteella reserviläiset voisivat tosin salikertojen sijaan suunnata useammin hiihtoladulle tai pururadalle, sillä Puolustusvoimien viitearvoilla tarkasteltuna reserviläiset ovat keskimäärin paremmassa lihaskunnossa kuin kestävyyskunnossa.

Liikkumattomuus ja laskeva kunto eivät suinkaan ole vain Puolustusvoimia koskettava ongelma. Sama huolestuttava trendi on näkynyt myös perusopetuksen oppilaiden Move!-mittauksissa. Fyysisen aktiivisuuden merkitys lasten kasvulle ja kehitykselle on aivan keskeinen. Lasten ja nuorten fyysinen toimintakyky heijastelee pitkälle aikuisuuteen, työkykyyn ja eläköitymiseen asti.

Liikkumattomuus ja aleneva kunto on suomalaisten kansantauti. Se tuo mukanaan kasvavaan taakan, kuten sydän- ja verisuonisairaudet, tuki- ja liikuntaelinsairaudet sekä henkiset haasteet. Jo nykyisin liian vähäisen fyysisen aktiivisuuden kustannukset ovat Suomessa vähintään kolme miljardia euroa vuodessa.

Paikallaanolo, liikunnan puute ja näitä seuraava pahoinvointi ovat vastustaja, jonka voittamiseen ei riitä yksi ministeriö tai hallinnonala. Tähän taisteluun tarvitaan koko hyvinvointiyhteiskuntaa, julkisesta sektorista yrityksiin ja järjestökenttään asti.

Valtion ja kuntien vastuulle kuuluu esimerkiksi rakentaa fyysistä aktiivisuutta tukevaa, esteetöntä ja saavutettavaa ympäristöä. On pidettävä huolta siitä, että liikuntahallit, ulkokuntosalit ja lenkkipolut ovat kaikkien saavutettavissa. Liikuntamahdollisuuksien on oltava ihmistä lähellä, mieluiten kävely-, juoksu- tai pyöräilymatkan päässä.

Liikuntamahdollisuuksiin tulisi kiinnittää huomiota myös eri lajien näkökulmasta. Kaikki eivät ole ultrajuoksijoita, mutta eivät myöskään pesäpalloilijoita. Toisella ei ehkä suksi luista, mutta saattaa silti olla kuin kala vedessä kahdenkymmenenviiden metrin altaassa. Liikkumisen ilon löytämisessä onkin usein kyse siitä, että löytää itselleen sopivan tavan liikkua.

Tämä edellyttää paitsi sopivia tiloja ja tarjontaa, myös sitä, että eri lajeja on mahdollista kokeilla silloinkin, jos perheessä on useampi lapsi eikä välttämättä ylimääräistä rahaa. Tällaisissa tilanteissa valtion ja kuntien tuki on paikallaan. Mielestäni liikunta- tai harrastusmahdollisuudet eivät saa olla kiinni asuinpaikasta tai perhetaustasta.

Tällä hallituskaudella kehiteltiin tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikon johdolla harrastamisen Suomen malli, jonka tavoitteena on tukea lasten ja nuorten hyvinvointia mahdollistamalla jokaiselle lapselle ja nuorelle maksuton harrastus koulupäivän yhteydessä. Pilottimallia kokeiltiin tämän vuoden aikana ja tälle lukuvuodelle avustusta mallin toteuttamiseen on jaettu jo 235 kunnalle.

Oma tärkeä merkityksensä on fyysistä aktiivisuutta tukevalla varhaiskasvatuksella, liikuntamyönteisellä peruskoululla sekä laadukkaalla liikunnanopetuksella ja liikuntaneuvonnalla. Koululiikunta tarjoaa monelle ensikosketuksen eri lajeihin, toisille se on viikon ainoa liikuntahetki. Seura- ja harrastustoiminta on keskeisessä roolissa.

Fyysisen toimintakyvyn lisäksi haluan nostaa esille psyykkisen hyvinvoinnin merkityksen. Näitä kahta hyvinvoinnin – hyvän elämän – osatekijää ei ole syytä erottaa toisistaan. Sanonnan ”terve sielu terveessä ruumiissa” mukaisesti nämä kaksi ylläpitävät toisiaan.

Tämä kehä voi olla myös negatiivinen. Paha olo myös estää montaa lasta ja nuorta liikkumasta, ja liikkumattomuus lisää tuota pahaa oloa entisestään. Tänä päivänä noin 20–25 prosenttia suomalaisista nuorista kärsii jostain mielenterveyden häiriöstä. Mielenterveyden häiriöt ovat koululaisten ja nuorten aikuisten tavallisimpia terveysongelmia, jotka usein seuraavat mukana aikuisuuteen. Joka toisen työkyvyttömyyseläkkeen syynä ovat mielenterveyden häiriöt. Vuoden 2018 jälkeen ne ovat olleet yleisin syy jäädä pois työelämästä.

Kuten jo mainittua, mielenterveyden ongelmat ovat myös suurin yksittäinen syy asepalveluksen keskeyttämiseen.

Mielenterveysongelmien kustannukset yhteiskunnalle ovat miljardiluokkaa. Inhimillinen hinta ihmiselle ja hänen läheisilleen on mittaamaton. Mitä aikaisemmin mielenterveyden ongelmiin saadaan puututtua, sitä aikaisemmin saadaan katkaistua pahoinvoinnin negatiivinen kehä.

Tämä edellyttää kuitenkin sitä, mielenterveysasiat otetaan vakavasti, myös lasten ja nuorten kohdalla. Liian monen kohdalla sopiva apu mielen ongelmiin viipyy liian pitkään. Peruspalveluita, myös mielenterveyspalveluita, on vahvistettava kaikkialla maassa. Sosiaali- ja terveyspalvelut pitää jatkossakin pitää kaikkien ulottuvilla ja pikemminkin laajentaa niiden kattavuutta. Tulevien vuosien aikana näistä asioista päättävät ensimmäistä kertaa vaaleilla valitut hyvinvointialueiden valtuutetut.

Kouluilla on aivan keskeinen rooli tässä työssä lasten ja nuorten mielenterveyden tukemisessa. Siihen ne tarvitsevat kuitenkin myös riittävät resurssit. Lapset ja nuoret voivat huonosti myös, jos perheen vanhemmilla on ongelmia. Jokaiselle tulevalle hyvinvointialueelle järjestettävän perhekeskustoiminnan onkin myös mielenterveysasioissa otettava perhe ja lähiyhteisö kokonaisuutena huomioon ja paranemiseen mukaan.

Mielenterveyden häiriöt sekä erilaiset jaksamisen ja elämänhallinnan ongelmat on pystyttävät tunnistamaan aiempaa paremmin. Ne pitää pystyä tunnistamaan, mutta ne on kyettävä myös tunnustamaan: meillä ei yksinkertaisesti ole enää varaa vähätellä uupumista tai muita yleisiksi käyneitä nuorten ja nuorten aikuisten ongelmia. Erityisen hälyttäviä ovat uutiset tänään käsiteltävien mittausten kohderyhmien, peruskoululaisten ja varusmiesten, ikäluokkien väliin jäävän suuren joukon, eli lukioikäisten uupumisesta.

Viimeiset puolitoista vuotta ovat osuneet raskaasti niihin, joilla on ollut suuria haasteita jo aikaisemmin. Korona on jättänyt monen mieleen jälkensä yksinäisyytenä ja ahdistuksena. Rajoitusten ja kieltojen aikana monen lapsen ja nuoren on ollut entistä vaikeampi päästä mukaan. Harrastukset ovat jääneet sivuun tai jääneet kokonaan aloittamatta.

Moni nuori ja varmasti aika moni meistä aikuisistakin olemme löytäneet itsemme neljän seinän sisältä, kun liikuntapaikat ovat olleet kiinni ja erilaiset tapahtumat on peruttu. Vaikka monissa paikoissa pururadalle pääsee ilman maskiakin, me joukkueurheilun ystävät tiedämme, miten pahaa tekee, kun treenit jäävät väliin. Nuorelle kyse on myös identiteetistä ja tärkeistä sosiaalisista suhteista. Tässä on paljon korjausvelkaa maksettavana ja jälleenrakennustyötä tehtävänä nuorten auttamiseksi.

Toivomme kaikki, että koronasta päästään vielä eteenpäin ja elämä palautuu uomiinsa, ehkä vähän muuttuneisiin, mutta uomiinsa kuitenkin. Silloin on syytä tehdä myös nuorten liikunnan kunnianpalautus. Tarve on suuri. Edellä esiteltyjen haasteiden edessä hyödyt voivat olla arvaamattoman suuria.

Entisellä puolustusministerillä Seppo Kääriäisellä, Keskustan vahvalla vaikuttajalla, oli tapana sanoa: ”Kerro totuus, mutta rohkaise.” Vaikka olen tässä puheenvuorossani esitellyt madonlukujakin, ja pian esiteltävät kuntomittauksetkin antanevat edelleen syytä huoleen, haluan päättää valoisemmissa tunnelmissa.

Moni teistä siellä linjojen päässä on liikunta-alan ammattilaisia. Joukossa on opettajia ja nuoriso-ohjaajia, liikunnanohjaajia, ehkä valmentajiakin. Osa saa leipänsä liikunnasta tai opettamisesta, toiset käyttävät vapaa-aikaansa tarjotakseen lapsille ja nuorille liikuntamahdollisuuksia. Taustastanne riippumatta teitä yhdistää oman aikanne ja ammattitaitonne käyttäminen toisten hyvinvoinnin parantamiseksi. Siitä haluan teitä hallituksen puolesta erityisesti kiittää. Teette tärkeää, suorastaan elintärkeää työtä.

Monelle nuorelle urheilu tai liikunta on se ykkösjuttu. Aika moni määrittää itsensä sen kautta, että pelaa lätkää, futista tai juoksee kuusikossa frisbeegolf-kiekon perässä. Liikunnan kautta on mahdollista löytää oma juttu ja saman ikäisiä, samasta lajista innostuneita kavereita. Liikkumisen kerrannaisvaikutukset palautuvat liikkuvalle lapselle ja nuorelle virkeänä mielenä, terveenä kehona ja sosiaalisina suhteina. Se tarjoaa mahdollisuuksia ihmisenä kasvamiseen ja eväitä hyvään elämään.

Tämän vuoksi kannattaa todella tehdä työtä liikunnallisemman arjen eteen ja etsiä ratkaisuja siihen, miten suomalaiset saataisiin entistä paremmin liikkeelle.