Isyysvapaa

21.12.2022

Puolustusministerin työ on tärkeä ja arvokas tehtävä, ja olen sitä parhaan taitoni mukaani hoitanut. Monessa kohtaa se on tarkoittanut pitkiä päiviä ja lukuisia työmatkoja. Kotijoukoilta tämä on vaatinut venymistä. Meillä on kaksi pientä lasta, kaksivuotias ja kotihoidossa oleva kohta puolivuotias vauva.

Vaikka ministerin tehtävä on hyvin tärkeä, jossain kohtaa on kyettävä laittamaan myös perhe etusijalle. Puolisoni on saanut uuden työpaikan, jossa hän aloittaa tammikuun alussa. Emme ole vielä valmiita laittamaan vauvaa päivähoitoon, joten tässä kohtaa on oma vuoroni ottaa enemmän vastuuta lastenhoidosta. Näin myös haluan toimia. Lapset ovat pieniä vain hetken, ja haluan muistaa sen muutenkin kuin vain valokuvista.

Jään puolustusministerin tehtävistä isyysvapaalle 6.1.-28.2. väliseksi ajaksi.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että haen eroa puolustusministerin tehtävästä tuoksi ajaksi. Keskusta on valinnut yksimielisesti kansanedustaja Mikko Savolan hoitamaan puolustusministerin tehtävää isyysvapaani ajan. Savolalla on puolustuspolitiikasta pitkä ja laaja kokemus ja osaaminen. Annan Mikolle kaiken tarvittavan tuen.

Tarkoitukseni on palata nykyisiin tehtäviini 1. maaliskuuta, jolloin meillä on mahdollisuus saada lähipiiristämme apua vauvan kotihoitoon.

Jokainen perhe tehkööt itselleen sopivimmat ratkaisut. Tämä on meidän ratkaisumme. On hienoa, että Suomessa on mahdollisuus tasata perhevapaita vanhempien kesken ja mielelläni tätä oikeuttani edes jonkin verran käytän. Enkä laita ollenkaan pahakseni, jos tämä voi hiukankin rohkaista joitakin muitakin isiä perhevapaisiin.

Toivotan kaikille hyvää ja rauhallista joulun aikaa ja onnea uuteen vuoteen.