Vielä kerran pakkasin matkalaukun ja lähdin Brysseliin, Naton puolustusministerikokoukseen. Suomi oli ensimmäistä kertaa täysjäsenenä mukana.
Kollegojen kanssa kävimme tärkeitä keskusteluja liittokunnan puolustuksen kehittämisestä. Natossa on meneillään suuri muutos turvallisuuden vahvistamiseksi ja Suomi on tässä työssä täysillä mukana.
Voin kyllä sanoa, että oikein tervetullut olo täällä on ollut. Suomea arvostetaan. Samalla meidän on tärkeää osoittaa konkreettisesti sitoutumisemme yhteiseen puolustukseen.
Puheenvuorossani kiitin kollegoita heidän antamasta merkittävästä tuesta Suomelle maamme historian kannalta keskeisenä ajanjaksona. Olen tyytyväinen siihen, että tänä päivänä Suomi istuu jäsenenä Naton pöydissä.
Sain myös Nato-maiden puolustusministereiltä kovasti kiitoksia hyvästä yhteistyöstä. Se lämmitti mieltä. Ihan mukavaa, että sain vielä viime töinäni edustaa Suomea tässä historiallisessa kokouksessa.
Naton puolustusministerikokous 15.-16.6.
16.06.2023