Kun maailmalla tuulee, Suomen paketti on pidettävä kasassa

12.02.2025

12.2.2025

Kun maailmalla tuulee, Suomen paketti on pidettävä kasassa

– Voimamiesten ja diilien maailmassakin suomalaisten pitää puolustaa sääntöihin perustuvaa järjestystä. Värisuora velvoittaa. Kyse on johtajuudesta, huomautti Keskustan Antti Kaikkonenkeskiviikkona eduskuntapuheessaan.

Kansanedustajat kävivät kuluvan vuoden valtiopäivien aloituskeskustelun. Kaikkonen sanoi puheessaan, että kokoomuksen ja perussuomalaisten kauniit lupaukset ja kovat tavoitteet ovat monilta osin karanneet kauemmaksi kuin hallituksen aloittaessa.

– Hallituksen maailmassa toistellaan, miten hieno ohjelmapaperi hallituksella on. Tuolla oikeassa elämässä yhä useampi on saanut irtisanomispaperin käteen. Yhä useamman rahat eivät riitä. Liian moni vanhus jää vaille tarvitsemaansa hoitoa.

– Piti tulla satatuhatta uutta työllistä, nyt saldonne on miinus 50 000 ja työttömyys pahimmillaan yhdeksään vuoteen.
Keskusta haluaa tuplata talouskasvun ja pelastaa palvelut.

– Jos olet sitä mieltä, että Suomen suuntaa pitää muuttaa, vaihda keskelle. Jos olet sitä mieltä, että hallitusherrojen ja -rouvien on aika herätä ja tunnustaa, mitä kello on lyönyt, vaihda keskelle.