Keskustan puheenjohtajaehdokas Antti Kaikkonen kirjoittaa pamfletissaan aluepoliittisista näkemyksistään.

Suomen pitää olla maa, jossa jokaisella on mahdollisuudet elää hyvää elämää ja rakentaa tulevaisuuttaan. Sivistystä, työn ja yrittäjyyden edellytyksiä, palveluita ja turvallisuutta tarvitaan reilusti koko maahan. Kyse on oikeudenmukaisuudesta ja tasapainosta.

Keskustalla on upea historia alueellisen tasa-arvon rakentajana. Vanhojen voittojen vangeiksi ei kuitenkaan kannata ryhtyä. Alue- ja elinvoimapolitiikassa pitää kääntää uusi sivu.

Liturgioiden ja yksittäisten temppujen sijaan meidän keskustalaisten on aika tarjota kokonaisvaltainen aluepolitiikan linja, joka kattaa esimerkiksi koulutuksen, työ- ja elinkeinopolitiikan, perheet, ympäristön, energian, hyvinvointipalvelut, liikenteen ja datayhteydet. Hallintorajat on häivytettävä, jotta kokonaisuudesta saadaan parempi ote.

Joillain alueilla sukupuolijakauma vääristyy, toisella ei ole tarjolla työtä akateemisen koulutuksen hankkineille. Monien seutujen kasvavia yrityksiä piinaa työvoimapula. Tasapaino ei synny itsestään. Keskustaa kutsutaan työhön.

Ilmastonmuutos on Suomellekin haaste, mutta sen ratkaisu tuo alueille mahdollisuuksia. Hiilestä, öljystä, muovista ja betonista pitää ponnistella eroon. Tilalle löytyvät uusiutuvat vaihtoehdot suomalaisesta luonnosta. Vaatteista ja esineistä aina kerrostaloihin ja polttoaineisiin kotimainen uusiutuva vaihtoehto on tulevaisuutta. Tähän tulevaisuuteen pitää tarttua määrätietoisen politiikan tuella.

Valtion työnantajapolitiikassakin on tehtävää. Seuraavan vuosikymmenen aikana kymmeniätuhansia valtion työntekijöitä jää eläkkeelle tai siirtyy muihin tehtäviin. Näitä vakansseja täytettäessä pitäisi aina katsoa, voisiko tehtävää toteuttaa muuallakin kuin isoimpien kaupunkien hallintokortteleisssa. Ainakin osaa voi. Uudet työskentelyn tavat ovat aluepolitiikalle mahdollisuus, johon päättäjien pitää tarttua.

Lainsäädännöllä ja hallitusohjelmilla voidaan ohjata koko valtio työhön. Kaikilla hallinnonalalla pitäisi vaalikausittain katsoa, miten vaalikauden aikana edisteään valtion työtehtävien järkevää siirtoa alueille.

Turvallisuuttakaan ei saa unohtaa. Poliisin tuloon hädän hetkellä pitää voida luottaa. Poliisien määrää pitää lisätä niin, että etenkin huonoimman palvelutason alueille tulee lisää kenttäpoliiseja ja poliisin toimintaan säädetään minimivasteajat. Turvallisuus on perusoikeus, ei etuoikeus.

Minulle aluepolitiikka on tasapainoisen ja oikeudenmukaisen Suomen rakentamista. Sellaista Suomea rakentavalle Keskustalle on vahva tarve myös 2020-luvulla.