Keskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni ilmoitti perjantaina jättävänsä valtiovarainministerin salkun. Päätös oli raskas, mutta siinä tilanteessa ymmärrettävä, vaikka pidän kokonaisuutta inhimillisesti hieman kohtuuttomanakin. On myös hyvä, että Katri ilmoitti omat aikeensa keskustan puheenjohtajuuden jatkon suhteen selkeästi. Se vähentää spekulointia, jota ilma on muutoinkin aivan riittävän sakeana.

Mediasta, ja vähän muutenkin, on kyselty josko lähtisin uudestaan ehdokkaaksi keskustan puheenjohtajaksi. Olin ehdokkaana viime syyskuussa. Teimme silloin hyvän tuloksen, joka riitti vahvaan kakkossijaan vaalissa. Siinä tuli samalla oma kannatuskin mitattua. Paineita millekään revanssille en koe. Kunnioitan puoluedemokratian päätöksiä. 

Lisäksi tässä on muutakin, joka vaikuttaa isosti omaan suhtautumiseeni asiaan.

Koska oma ratkaisuni on tässä tilanteessa päivänselvä, voin sen hyvin ääneenkin sanoa. 

Jos kaikki menee kuten kovasti toivomme, meille on tulossa vauva vain joitakin viikkoja ennen syksyn puoluekokousta. Pienokainen menee etusijalle. En ole käytettävissä keskustan puheenjohtajaksi.

Muutoinkin näkisin niin, että nyt olisi tärkeintä rauhoittaa keskustan tilannetta ja keskustelua puolueen ympärillä. Pata on porissut nyt turhankin kovalla liekillä. 

En osaa sanoa, onko olemassa kuinka kova tarve kisaan keskustan puheenjohtajuudesta. Sen arviointi on keskustan kenttäväen tehtävä, ei minun. Jos eri tehtävistä puoluejohdossa tullaan kisailemaan, on sen luonteva aika mielestäni vasta lähempänä puoluekokousta. Ja minua ei siinä rallissa tällä kertaa nähdä.

En tavoittele myöskään vapautuvaa valtiovarainministerin salkkua. Arvioisin että tässä tilanteessa parhaani isänmaan ja keskustan eteen voin tehdä hoitamalla nykyiset tehtäväni mahdollisimman hyvin. 

Maa on edelleen poikkeusoloissa. Koronakriisi ei ole vielä ohi. Siitä seuraavat taloudelliset ja inhimilliset haasteet meille suomalaisille ovat mittavat. Lähiajat on syytä käyttää isänmaan asioiden hyvään hoitoon parhaan taitomme mukaan.

Antti Kaikkonen