Arvoisat suurlähettiläät,
kiitän kutsusta pitää puheenvuoro Suurlähettiläspäivillä. Viime kerrasta, kun puolustusministeriltä on pyydetty puheenvuoroa, onkin tainnut vierähtää hetki.
Tämä kertoo varmasti ajasta, jota elämme – se on monella tavalla murrosten aikaa. Suurvaltapolitiikka on palannut maailmannäyttämölle, usko kansainväliseen sääntöperusteiseen järjestelmään on horjunut ja kiistoja ratkaistaan jälleen – valitettavasti – asein.
Vuosi sitten tähän aikaan Suurlähettiläspäivät pidettiin jännittyneissä tunnelmissa. Afganistanin Kabulissa oli käynnissä evakuointioperaatio, johon osallistui Ulkoministeriön henkilökuntaa, sekä ensimmäistä kertaa kansainvälisen avun antamista koskevan lain mukaisesti ulkomaille lähetetty Puolustusvoimien suojausjoukko.
Tuolloin eräs aikakausi oli päättymässä. Yhdysvaltojen johtamat länsimaat olivat jättämässä Afganistanin yli 20 vuotta jatkuneiden operaatioiden jälkeen. Kabulin turvallisuustilanteen heikentyessä nopeasti nousi tarve evakuoida suomen kansalaiset, Suomelle työskennelleitä sekä heidän perheenjäseniään. Ulkoministeriö esitti Puolustusvoimille tukipyynnön henkilöstönsä suojaamiseksi ja evakuoinnin mahdollistamiseksi.
Tänään julkaistiin Puolustusministeriön selvitys Afganistanin kriisinhallintaoperaatiosta. Halusin teettää virkamiestyönä puolustushallinnon sisäisen selvityksen operaation vaiheista, käytetyistä voimavaroista, tappioista ja saaduista hyödyistä.
Selvityksessä käydään läpi Afganistanin kriisinhallintaoperaatioita ja käsitellään aihetta myös Suomen puolustuspolitiikan ja kansallisen puolustuksen näkökulmasta. Ulkoministeriön laajempi selvitys Suomen toiminnasta Afganistanissa on valmistumassa myöhemmin. Tehdyn selvityksen perusteella voin todeta puolustushallinnon tehneen kaikkensa operaatioiden eteen niillä resursseilla, jotka käyttöön annettiin.
Kriisinhallintaoperaatioiden vakauttava vaikutus turvallisuustilanteeseen mahdollisti osaltaan Afganistanin yhteiskunnan kokonaisvaltaista kehittämistä, muun muassa naisten työnteon ja vuosittain yli kahdeksan miljoonan lapsen, joista kolmasosa tyttöjä, koulunkäynnin.
Turvallisuusviranomaisten osaamista kehitettiin ja esimerkiksi tieverkkoa rakennettiin yli 30 000 kilometrin verran operaatioiden tuella. Tästä huolimatta Afganistanin pidempiaikainen vakauttaminen epäonnistui. Tähän on monia syitä, joihin Suomi ei omalta pieneltä osaltaan voinut vaikuttaa.
Operaatioihin osallistuminen hyödytti kuitenkin myös omaa kansallista puolustustamme monin tavoin ja vaikutti uusien toimintatapojen kehittymiseen. Näistä voi mainita esimerkiksi nykyiset rauhanturvaajien psykososiaalisen tuen ja hoidon järjestelyt, jotka on kehitetty pitkälti Afganistanin operaatioon osallistumisen kokemusten pohjalta.
Muiden Afganistanin operaatioihin osallistuneiden maiden rinnalla Suomi hoiti oman osansa kunnialla. Osallistumalla Afganistanin operaatioihin Suomi saavutti arvostetun ja luotettavan kumppanin maineen. Suomen kahdenvälinen ja monenvälinen puolustusyhteistyö syventyi ja asemamme Naton kumppanimaana nousi korkealla tasolle.’
Selvityksessä todetaankin, että operaatioon osallistuminen lähensi puolustusyhteistyötämme erityisesti Yhdysvaltojen kanssa. On varmaa, että nämä hyvät suhteet ja keskinäinen luottamus osoittaneet arvonsa myös tänä vuonna, kun Suomi haki puolustusliitto Naton jäsenyyttä.
Suomi maksoi operaatiosta kalliin hinnan. Kaksi suomalaista sotilasta kaatui ja 15 sotilasta haavoittui. Omaisten surua ja yksittäiselle sotilaalle aiheutunutta läpi elämän mukana seuraavaa vammaa ei voi millään mittarilla mitata. Tästä uhrauksesta operaatioon osallistuneet ansaitsevat kiitoksemme ja kunnioituksemme.
Tänään seuraamme huolestuneina Afganistanin tilannetta. Tehty työ ei kuitenkaan ole valunut hukkaan. Afganistanissa on kasvanut kokonainen sukupolvi, jolla on ajatus Afganistanista, joka on vakaampi ja vapaampi.
Toivoa siis on, eikä toivo ole tässä maailmassa koskaan turhaa.
Hyvät kuulijat,
vain puoli vuotta Kabulin operaation jälkeen tulimme jälleen uuden murroksen kohdalle, kun Venäjä aloitti laajamittaisen, oikeudettoman hyökkäyssodan Ukrainassa. Sota tuli jälleen Eurooppaan, laajempana kuin kertaakaan sitten toisen maailmansodan.
Suomen turvallisuuden näkökulmasta Venäjän merkitys on aina ollut keskeinen. 24. helmikuuta Venäjä osoitti äärimmäisellä tavalla, ettei se kunnioita kansainvälisiä sopimuksia tai diplomatiaa, eikä epäröi käyttää sotilaallista voimaa valtionrajojen siirtämiseen. Naamiot oli riisuttu.
Samalla hetkellä Suomen harjoittama käytännönläheinen ja yhteistyöhakuinen Venäjä-politiikka kohtasi vakavan iskun. Ensimmäisistä tunneista lähtien tuomitsimme Venäjän hyökkäyksen, ja olemme osa EU:n yhteistä pakoterintamaa.
Päätimme nopeasti myös osallistua Ukrainan auttamiseen lähettämällä puolustusmateriaalia. Näitä paketteja on lähtenyt matkaan kaiken kaikkiaan seitsemän. Vaikka muiden paitsi ensimmäisten pakettien sisältö on salaista, voin kertoa, että se vastaa Ukrainan tarpeita, ottaen samalla huomioon oman maanpuolustuksemme edellytykset.
Ukrainassa soditaan tälläkin hetkellä. Meitäkin pitkittyvä sota koettelee. Sanon näin: Me emme saa väsyä, emme saa turtua, emme saa unohtaa. Apua Ukrainalle on jatkettava.
Olemme pitäneet omasta puolustuksestamme hyvää huolta läpi vuosikymmenten. Kevättalvella kävi kuitenkin useimmille selväksi, että jos haluamme edelleen korottaa sotilaallisen hyökkäyksen kynnystä, ainoa looginen ja uskottava askel oli Nato jäsenyyden hakeminen.
Tähän meillä oli välittömästi laaja sekä kansan että poliitikkojen tuki. Se mahdollisti poikkeuksellisen nopean poliittisen käsittelyn.
Suomen ja Ruotsin Nato-hakemus on nyt ratifioitavana jokaisessa jäsenmaassa, ennen kuin varsinainen jäsenyys astuu voimaan. Tähän päivään mennessä 23 Nato-maata on vahvistanut jäsenyytemme.
Jokaisella jäsenmaalla on omat käytäntönsä ratifioinnin käsittelyyn ja olemme kohtuullisen hyvin tietoisia kunkin jäljellä olevan maan parlamentaarisen prosessin etenemisestä. Ratifiointivaiheen loppuunsaattaminen vienee vielä joitakin kuukausia. Parhaassa tapauksessa olemme täysjäseniä vuoden lopulla. Mitä pikemmin – sen parempi. Mutta mahdollista toki on sekin, että prosessi vielä venyy, siihenkin on hyvä henkisesti varautua.
Moni teistä on ollut tässä prosessissa suoraan tai välillisesti mukana. Haluankin tässä yhteydessä esittää teille kiitokseni asemapaikoissanne tekemästä työstä Suomen Nato-jäsenyyden ratifioinnin edistämiseksi.
On ollut hienoa todeta, kuinka hyvin yhteistyö puolustusministeriön ja ulkoministeriön välillä on toiminut jäsenhakemusprosessin aikana. Tämä yhteistyö tulee varmasti edelleen tiivistymään.
Suurin ja konkreettisin muutos, jonka Nato-jäsenyys tuo mukanaan on se, että jäsenyyden myötä tulemme osaksi Naton yhteistä puolustusta ja siten sen perustamissopimuksen viidennen artiklan mukaisten turvatakuiden piiriin. Samoin meitä koskevat kaikki muutkin Pohjois-Atlantin sopimuksen artiklat, puolustusliiton jäsenen kaikki oikeudet ja velvollisuudet.
Nato-jäsenmaan arki on päivittäistä osallistumista poliittisiin ja sotilaallisiin kokouksiin, joissa muovaamme Naton toimintaa yhdessä muiden liittolaisten kanssa. Jäsenenä tuomme kokouksissa ja työryhmissä esille omia kantojamme ja kansallisia näkökohtia. Samalla pyrimme rakentamaan yhteistä näkemystä.
Olemme jo saaneet tähän työhön tuntumaa, kun olemme heinäkuun alusta lähtien tarkkailijajäsenenä saaneet osallistua valtaosaan Naton työskentelystä.
Tahti kuitenkin kiihtyy ja jatkossa täysipainoinen jäsenyys edellyttää entistä tiiviimpää osallistumista. Valtaosa Nato-asioista on sisällöiltään vahvasti Puolustusministeriön hallinnonalaa. Nato on puolustusliitto, jonka toiminnan keskiössä on yhteinen puolustus ja pelote.
Puolustusministeriön rooli ja vastuu kasvavat jäsenyyden myötä merkittävästi. Puolustushallinto on toki valmentautunut Nato -jäsenyyteen jo 90-luvun puolesta välistä lähtien. Tämä on tapahtunut mm. Partners for Peace -prosessin kautta sekä osallistumalla kansainväliseen sotilaalliseen kriisinhallintaan.
Puolustusministeriö on ollut näissä prosesseissa läheisesti mukana, mutta täysjäsenyyden edellyttämä Nato-kunto vaatii vielä runsaasti töitä ja lisää henkilöstöä. Puolustushallinnossa toimintojen yhteensovittaminen Natoon toimeenpannaan asteittain. Osa uudistuksista jatkuu jäsenyyden jo astuttua voimaan. Valmistautumisessa olemme jo hyvässä vauhdissa.
Nato-päätöksen rinnalla päätimme myös välittömästi tiivistää kansainvälistä harjoitustoimintaa. Harjoitusyhteistyötä on lisätty erityisesti Yhdysvaltojen, Iso-Britannian, Ruotsin, Ranskan, Saksan, Norjan sekä Naton ja JEF-maaryhmän kanssa.
Harjoitukset, samoin kuin kumppaniemme tuenilmaisut ja korkean tason vierailut ovat näkyneet julkisuudessakin. Tuen määrä ja laatu kertovat omaa tarinaansa siitä, että Suomen asioita on maailmalla hoidettu hyvin kuluneina vuosina. Tiukassa paikassa kumppanuudet punnitaan. Ja ystäviä Suomella on paljon.
Pääosa harjoitustoiminnasta toteutetaan Suomen alueella, mutta osin myös kumppanimaiden alueella, kansainvälisellä merialueella tai kansainvälisessä ilmatilassa. Harjoitustoiminnan päämäärä on, kuten aikaisemminkin, oman osaamisemme ja yhteensopivuutemme parantaminen.
Hyvät kuulijat,
Moni asia siis muuttuu jäsenyyden mukana, mutta yhtä lailla moni turvallisuuspoliittinen fundamentti säilyy samana. Yleinen asevelvollisuus ja sen tuottama laaja reservi on kansallisen puolustuksemme perusta, myös Naton jäsenenä.
Korkea maanpuolustustahto on hyve, jota meidän tulee vaalia ja edelleen vahvistaa. Omat talvisodan kokemuksemme ja Ukrainan puolustustaistelu osoittavat kuinka keskeinen tekijä koko yhteiskunnan luja tahto puolustaa omaa maata on.
Tämä oli mielessäni myös, kun aikaisemmin tänään vierailin 30-vuotisjuhlaansa viettävässä Oulunkylän kuntoutuskeskuksessa. Tilaisuudessa tapasin sotiemme veteraaneja ja sotainvalideja. Heidän silmissään uskon nähneeni tuota samaa lujaa tahtoa, vaikka sodasta on kulunut jo kahdeksan vuosikymmentä.
He, sodan käynyt sukupolvi, maksoivat kalliin hinnan siitä, että me jälkipolvet saisimme elää omassa maassamme, rakkaassa Suomessa. Vapaa, itsenäinen isänmaa – se on kalleinta mitä meillä on. Se on puolustamisen arvoinen.
Myös tulevaisuudessa Suomea puolustavat suomalaiset, niin me sen haluamme olevan ja sitä Natokin meiltä edellyttää. Jatkossa meillä on oman vahvan kansallisen puolustuksen lisäksi selkänojana liittokunnan kollektiiviset turvatakuut.
Natossa arvostetaan jäsenmaata, joka huolehtii omasta tontistaan niin, ettei muiden jäsenmaiden tarvitse kantaa vastuuta sotilaallisen turvallisuuden ylläpitämisestä.
Suomen hyvä puolustuskyky sekä kriisinsietokyky vahvistavat siis Naton yhteistä puolustusta koko liittokunnan alueella.
Kevään aikana on maailmallakin tullut tunnetuksi suomalainen kokonaisturvallisuuden malli.
Sotilaallisen maanpuolustuksen lisäksi on suojattava sähköverkkoja, kybermaailmaa, kansakunnan elintärkeitä toimintoja.
Eikä vähäisimpänä informaatioympäristöä – kansalaisten sydämiä ja mieliä. Tutkittua ja punnittua, oikeaa tietoa ja näistä nousevaa luottamusta viranomaisiin ja toisiimme. Näitä kaikkia iskunkestävän yhteiskunnan on kyettävä varjelemaan.
Monessa kohtaa olemme havainneet, että Suomessa on tehty asioita oikein viimeisten vuosien ja vuosikymmenten aikana. Kun kriisi on jo ovella, varustautuminen käy kalliiksi.
Edelleenkin Suomessa on vahvistettava huoltovarmuutta, teollisuuden ja ruuantuotannon edellytyksiä, terveydenhuoltoa ja vakaata valtion taloutta.
Hyvät kuulijat,
elämme murrosten aikaa. Venäjän hyökkäys Ukrainaan muutti Suomen turvallisuusympäristöä ja johti turvallisuusratkaisujemme muutokseen.
Kabulin evakuointioperaation kaltaiset, epäonnistuneiden tai romahtaneiden valtioiden alueilla toimeenpantavat evakuointioperaatiot ovat mahdollisia myös jatkossa. Samoin tarve kansainvälisille kriisinhallintaoperaatioille ei ole poistunut.
Kuluneen vuoden haasteissa meillä on ollut muutamia etuja puolellamme. Afganistan-selvityksessä mainitaan, että erityisesti kolme asiaa olivat tärkeitä Kabulin evakuointioperaation onnistumisen kannalta. Näitä olivat selkeä tilannekuva ja yhtenäinen poliittinen tahtotila; hallinnonrajat ylittävä, ennakoiva yhteistyö; sekä suojajoukon osaaminen ja kokemus kansainvälisistä kriisinhallintatehtävistä.
Selkeä tilannekuva ja yhtenäinen poliittinen tahto ovat olleet tärkeitä myös kevään turvallisuuspoliittisissa ratkaisuissa. Tilannekuvan luomisessa päätöksenteon tueksi diplomaattimme ja Suomen edustustot ympäri maailmaa ovat keskeisessä roolissa.
Yhtenäinen poliittinen tahto on tarkoittanut sitä, että päätöksiä on tarvittaessa voitu tehdä nopeastikin, kuitenkin jättäen tilaa parlamentaariselle harkinnalle ja eriävillekin mielipiteille. Demokratiamme on toimintakykyinen, mikä on rohkaiseva viesti – toisenlaistakin kehitystä on maailmalla näkyvissä.
Eri ministeriöiden ja instituutioiden välitön, ennakoiva yhteistyö on tärkeää. Välttämätöntä se on silloin, kun on tarve toimia nopeasti. Tätä yhteistyötä eri ministeriöiden ja viranomaisten välillä olemme tarvinneet myös Nato-jäsenhakemuksen valmistelussa. Sitä tarvitsemme edelleen matkallamme kohti jäsenyyttä.
Kolmantena virkakuntamme osaaminen ja kokemus tehtäväkentällään on suurelle maailmallekin korostanut sitä, mitä on toimia suomalaiseen tapaan: silloin kun tehdään, tehdään, pitämättä turhaa melua.
Lopuksi, hyvät kuulijat,
murrokset tuskin jäävät tähän. Ennen Ukrainaa ja Afganistania vieraanamme oli parin vuoden ajan globaali pandemia, jonka seuraukset ja tuomat vaikeudet esimerkiksi taloudessa ovat keskellämme edelleen. Ilmastonmuutos on saattanut jäädä sodan jalkoihin, mutta se koskettaa niin meitä täällä Pohjolassa kuin koko maailman ihmisiä.
Ilmastonmuutos asettaa meidät monien haasteiden eteen. Samalla olemme huomanneet, että liike poispäin fossiilisesta energiasta on ollut oikea. Tätä polkua kestävien energianlähteiden ja talouden suuntaan on syytä vahvistaa.
Maailman suurten murroksien keskellä meidän ei pitäisi käpertyä itseemme, eikä luopua siitä ajatuksesta, että pieni Suomi voi edelleen olla mukana rakentamassa parempaa maailmaa, kaikille suomalaisille ja koko ihmiskunnalle.
Olen varma siitä, että Suomi voi omalla osaamisellaan olla, paitsi turvallisuuden tuottaja, myös rauhan ja vakauden luoja murrosten maailmassa. Uskon, että tämä ajatus elää myös diplomaattikunnassamme vahvana.
Arvoisat suurlähettiläät,
haluan lämpimästi kiittää jokaista teitä siitä työstä, jota kukin omalla asemapaikallanne teette isänmaan eteen. Toivotan teille hyvää alkavaa syksyä ja menestystä tehtävissänne.
Kiitos.